keskiviikko 19. tammikuuta 2022

Musiikintutkimuksen valtakunnallinen opinnäytetyöpalkinto - ehdotusten deadline 31.1.2022

Musiikintutkimuksen valtakunnallinen opinnäytetyöpalkinto - ehdotusten deadline 31.1.2022

Suomen etnomusikologinen seura ja Suomen musiikkitieteellinen seura pyytävät ehdotuksia vuoden 2021 parhaaksi maisterintutkinnon opinnäytteeksi.

Seurat myöntävät 100 € suuruisen palkinnon työlle, joka on hyväksytty 1.1.–31.12.2021 välisenä aikana Suomessa yliopistolliseksi maisterintutkinnon opinnäytteeksi (kielenä joko kotimaiset kielet tai englanti) ja sen arvosana on vähintään magna cum laude tai 4, jos opinnäytetyöstä on annettu arvosana.

Opinnäytteen alaa ei ole etukäteen rajattu, mutta siinä tulee olla musiikintutkimuksellinen lähestymistapa eli:

  • Työssä on oltava ainakin yhtenä keskeisenä teemana jokin musiikin kannalta merkittävä ilmiö, kohderyhmänä musiikin ammattilaiset tai harrastajat tai pohdintaa musiikista esteettisenä ja kulttuurisena käytäntönä. Lisäksi työn innovatiivisuus katsotaan eduksi: työn olisi hyvä tuoda uusia lähestymistapoja, metodologista kehittelyä, teoreettista oivallusta tai ilmiöitä musiikintutkimuksen piiriin.

  • Työ voi edustaa myös taiteellista tutkimusta ja/tai sisältää muita kuin tekstimuotoisia osia, mutta sen tulee kuitenkin selkeästi liittyä musiikintutkimuksellisiin teemoihin.


Osallistumisohjeet

Opinnäytetyö on jätettävä arvioitavaksi viimeistään 31.1.2022. On suositeltavaa, että työn lähettää graduntekijä itse. Mikäli lähettäjänä on jokin muu taho (esim. ohjaaja), on mukana oltava tekijän kirjallinen suostumus. Työt arvioi seurojen hallitusten jäsenistä koottava raati.

Opinnäytteet toimitetaan sähköisesti (esim. tiedostona tai linkkinä) osoitteeseen mustut.gradupalkinto@gmail.com. Sähköpostiviestit kuitataan vastaanotetuiksi. HUOM! Älä lähetä em. osoitteeseen kysymyksiä tai muuta kirjeenvaihtoa. Se on tarkoitettu ainoastaan töiden lähettämistä varten. Lisätietoja palkinnosta ja osallistumisohjeista saa osoitteesta info@etnomusikologia.fi ja mts.toimisto@gmail.com.

Opinnäytetyön ohessa on toimitettava seuraavat tiedot:

  • tekijän henkilö- ja yhteystiedot (kotiosoite, sähköposti ja puhelinnumero)

  • maininta, mistä oppilaitoksesta työ on peräisin, kuka on työn ohjaaja, mikä on työn arvosana ja milloin se virallisesti hyväksyttiin

  • tiivistelmä (1 sivu).


Palkinnon saaja julkistetaan Suomen musiikintutkijoiden valtakunnallisessa symposiumissa. Palkinnon saajan matka- (juna/linja-auto) ja tarvittaessa myös majoituskulut (1 yö) korvataan. Symposiumin ohjelmaan varataan myös mahdollisuus esitelmöidä palkitun työn pohjalta.

Palkinnon saajalle tiedotetaan tuloksesta huhtikuun puoliväliin mennessä.